Lewis Hamilton ajoi Japanin GP:n helppoon voittoon. Brittikuski lähti paalulta kisaan ja säilytti paikkansa ensimmäiseltä kierrokselta kisan loppuun asti. Mercedeksen viikonlopun kruunasi kaksoisvoiton taannut Valtteri Bottas.

Valmistajien MM-sarjassa Mercedes sai lottovoiton, kun ainoan haastajan Ferrarin viikonlopusta tuli pannukakku. Red Bullin Max Verstappen otti kolmannen sijan, kun hänen tallikaverinsa Daniel Ricciardo oli neljäs ennen Ferrareita.

Kuljettajien MM-sarjan voitosta Hamiltonin kanssa taisteleva Sebastian Vettel sai kisaan kuitenkin hyvän alun. Saksalainen nousi ensimmäisellä kierroksella neljänneksi kahdeksannesta ruudusta. Ferrari-kuskin juhla ei kuitenkaan kauaa kestänyt. Hän kolaroi Max Verstappenin kanssa yrittäessään ohittaa hollantilaista. Vettel pyörähti tilanteessa ja putosi viimeiseksi.

Vettel onnistui lopulta nousemaan kuudenneksi, mutta Hamiltonin MM-johto kasvoi jo 67 pisteeseen.

Myös Kimi Räikkösen kilpailu oli tuskainen. Verstappen kolhaisi ensimmäisellä kierroksella suomalaisen autoa taistellessa kolmannesta sijasta. Kolhaisu aiheutti vahinkoa Räikkösen Ferrarin ilmanohjaimiin. Räikkönen menetti myöhemmin neljännen sijan Ricciardolle, joka pääsi varikkotaktiikalla suomalaisen ohi.