Autosport on jakanut arvosanoja F1-kuskeille Meksikon GP -viikonlopun otteista.

Yksikään kuski ei saanut viikonlopusta täyttä kymppiä. Ysejä jaettiin sen sijaan urakkalla. Arvosanan kuittasivat kisan voittaja Max Verstappen, pettymyksen jälleen kerran kokenut tallikaveri Daniel Ricciardo, keskikastin voittajaksi ajanut Nico Hülkenberg, Charles Leclerc, Stoffel Vandoorne, Pierre Gasly sekä Carlos Sainz.

Suomalaiset saivat molemmat arvosanan seitsemän. Kimi Räikkönen ajoi yhdellä pysähdyksellä kolmanneksi, renkaiden kanssa tuskastelleen Valtteri Bottaksen oltua puolestaan viides.

– Viime viikonlopun upean voiton jälkeen koetti paluu tuttuun ja turvalliseen Räikköseen, joka ajoi näkymättömän kisan häviten tallikaverilleen Sebastian Vettelille puolisen minuuttia. Se tuotti kuitenkin kolmannen sijan, ja Räikkönen teki hyvin saaden yhden stopin taktiikan toimimaan. Suorituksessa ei ollut mitään väärää, mutta hän ei vain ollut samalla tasolla Vettelin kanssa, Autosport arvioi.

Bottas ei päässyt liioin loistamaan kisassa, mutta suoritus jäi valjuksi jo aika-ajoissa.

– Bottaksella oli samoja ongelmia kuin tallikaverillaan Lewis Hamiltonilla, ja hänellä oli ongelmia saada aikaan mitään säväyttävää hienon avauskierroksen jälkeen. Nopein kierros on lohdutuspalkinto, ja Meksikossa hän oli täysin Mercedeksen kakkoskuljettaja. Olosuhteet huomioon ottaen hän ei kuitenkaan olisi voinut tehdä juuri paljoakaan enempää.

Suomalaisten tallikaverit kuittasivat molemmat arvosanaksi kahdeksaiset.