McLaren ei kilpaile ensi kaudella IndyCar-sarjassa. Samalla Fernando Alonson liittyminen sarjaan muodostuu erittäin epätodennäköiseksi.

McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown löi lopun pitkään spekuloidulle laajennukselle Pohjois-Amerikan tärkeimpään formulasarjaan Austinin varikolla. Tallin, ja Alonson, hyppäys IndyCariin olisi vaatinut yhteistyön tekemistä jo meritoituneen tallin kanssa. Andretti Autosport oli spekulaatioissa mukana pitkään, mutta kimurantti moottorisopimus Hondan kanssa ei olisi mahdollistanut Alonsolle käytettäväksi Chevroletin voimanlähteitä.

Alonso testasi aiemmin tänä syksynä tämän kauden IndyCar-autoa. Viime vuonna Indy500-kilpailuun osallistunut espanjalainen haluaa voittaa klassikkokilpailun noustakseen legendaksi, Indyn, Monacon GP:n ja Le Mansin 24 tunnin ajon voittajaksi. Mieheltä löytyy jo kaksi suurvoittoa kolmesta.

Vaikka McLaren ei kilpailekaan IndyCarissa ensi vuonna, ei Brown sulje pois mahdollisuutta hypätä mukaan sarjaan myöhemmin. Myös Alonson Indy500-vierailu ensi vuonna on mahdollinen. Formula ykköset kauden jälkeen jättävä kaksinkertainen maailmanmestari kisaa lisäksi Toyotalla WEC-sarjassa.