Kimi Räikkönen on seuraavat kaksi kautta Sauberin mies. Sveitsiläistalliin siirtyvän suomalaiskuskin rinnalla on vielä kuitenkin toinen ajopaikka vapaana.

Toiseen autoon on tunkua, sillä kahden suurimman ennakkosuosikin lisäksi ehdolla on pari jokerikorttia.

SuomiF1-sivusto luo katsauksen kuljettajavaihtoehtoihin.

Marcus Ericsson

Tallissa kaudesta 2015 ajanut ruotsalainen on ykkösehdokas jatkamaan tallissa ensikin kaudella. Ruotsalainen ei nauti tähtikuskin asemaa, mutta hän on tehnyt jokaisella kaudellaan kelvollista jälkeä.

Ericssonin rikkaat taustajoukot eivät ole myöskään pahiteeksi F1-jatkon kannalta. Suomalais-ruotsalainen parivaljakko olisi jo näin maaotteluhengessä todella mielenkiintoinen.

Antonio Giovinazzi

Alfa Romeo on tallin päätukija ja vahva taustavaikuttaja, ja merkin kanssa yhteen kuuluu myös Ferrari. Tämä linkki puoltaisi Giovinazzin ajopaikkaa.

Huhupuheissa Ferrarille on luvattu Alfa Romeo -kytköksen kautta korvamerkittynä toinen ajopaikka, mutta kuuluuko tämä pesti Räikköselle? Giovinazzin kannalta esteenä on Ericssonin sementoitu asema tallissa, sillä taitojensa puolesta hän ansaitsisi paikan F1-sarjasta.

Stoffel Vandoorne

Jokerikortti #1. McLaren-paikan liettua alta etsii lahjakas belgialainen pelastusrengasta F1-paikan säilyttämiseksi. Miehen manageri on puhunut F1-paikan ensi kaudeksi olevan taattu, mutta mistä tallista se muka löytyisi? Varmaa on, että Vandoorne on kolkutellut nousukunnossa olevan sveitsiläistallin ovia tiedustellessaan ajopaikkaa.

Esteban Ocon

Jokerikortti #2. Mercedes-suojatin osake on korkealla, mutta ranskalaiskuski on vaarassa suistua ulos F1-sarjasta ensi kaudeksi. Pakit tulivat jo Renaultilta ja McLarenilta, ja Force Indiallekaan Oconilla on tuskin enää asiaa Stroll-kaupan myötä.

Mercedes ei varmasti haluaisi päästää suojattiaan Ferrarin leiriin, mutta jos Sauber tarjoaa miehelle mahdollisuuden jatkaa F1-uraa, on saksalaismerkki pakotettu miettimään tätäkin vaihtoehtoa.