Ferrarin kuljettajat Kimi Räikkönen ja Sebastian Vettel olivat huippuiskussa Singaporen avaussessiossa, mutta saivat silti köniinsä Red Bulleilta.

Vettelin yhden minuutin ja 39,997 sekunnin aika oli miltei sekunnin nopeampi kuin yksikään viime kaudella ajettu harjoitusaika.

Red Bullin Daniel Ricciardo onnistui kuitenkin kellottamaan kaikista kuskeista nopeimman kierroksen. Myös Max Verstappen oli tallitoverinsa tavoin huippuvireessä Singaporen avaussessiossa.

Hollantilainen kiilasi huippuajat kurvailleiden Räikkösen ja Vettelin edelle toiseksi. Ferrari-konkari Räikkönen oli lopulta session neljänneksi vikkelin.

Ferrarin kisakuskiksi vasta julkistettu Charles Leclerc teki harjoitusten lopulla kiusallisen ajovirheen törmäten kaiteeseen ja tuhoten autonsa renkaiden ripustuksen varsin pahasti.

Mercedeksen suomalaistähti Valtteri Bottas näytti olevan terävässä iskussa P1:n alkupuolella. Nastolalainen kellotti aluksi session pohja-ajan, mutta joutui lopulta luovuttamaan kunnian kärkihaastajilleen.

Mercedekset joutuivat nöyrtymään session loppupuolella väkivahvoille Ferrareille ja Red Bulleille. Lopulta Bottas jäi vasta avaussession kahdeksanneksi nopeimmaksi.

Mainiossa iskussa olivat myös Renaultin Nico Hülkenberg ja Carlos Sainz Jr.

Saksalainen iski viidenneksi nopeimman ajan ollen sekä Hamiltonia että Bottasta vikkelämpi. Sainz oli lopulta seitsemäs yltäen Bottaksen edelle.