McLarenin F1-tallin toimitusjohtajan Zak Brownin mukaan brittitallin kuskikaksikko on juuri sopiva kokoonpano pitemmän aikavälin uudelleenrakennuksen kannalta.

Jo vuosiksi venähtäneen alennustilan kanssa kamppaileva klassikkotalli pyrkii uudistamaan toimintansa ensi vuonna. Talli on tuulettanut toimistoaan ja laittanut johtoporrastaan uusiksi.

Entinen tallipomo Eric Boullier sai väistyä jenkkikonkari Gil de Ferranin tieltä, joka saa vastulleen McLarenin uuden nousun rakentamisen. Apunaan amerikkalaisella ovat nuoret kuljettajat Lando Norris ja Carlos Sainz, jotka ovat Brownin mielestä oiva yhtälö ensi vuodeksi.

– Olemme uudelleenrakennusmoodissa. Kahden erittäin nopean kuskin saaminen, toinen, jolla on jo kohtuullinen määrä kokemusta ja toinen, joka on kokematon on hyvä yhdistelmä meille katsoessamme horisonttiin viiden vuoden päähän, Brown hehkutti Motorsport Weekin haastattelussa.

– Näiden syiden vuoksi tulimme helposti siihen johtopätökseen, että Lando oli se kuski, jonka haluamme. Halusimme tutkia asiaa kunnolla ja saada heidät kaikkien näiden testien läpi vahvistaaksemme, että vaistomme olivat oikeassa, tallipomo avasi.

Lähde: Motorsport Week