McLarenin F1-tallin toimitusjohtaja Zak Brown uskoo kuskilupaus Lando Norrisin voittavan vielä aikaan formuloiden maailmanmestaruuden.

18-vuotias brittikuljettaja pääsee tekemään ensi vuonna F1-kisakuskin debyyttinsä McLarenin riveissä.

Kun konkaripilotti Fernando Alonso päätti jättää kuninkuusluokan kauden päätteeksi ja Stoffel Vandoorne sai lähteä heikkojen tulosten vuoksi, oli Wokingin F1-pilttuulla kaksi kuskin paikkaa vapaana.

Talli päätti ylentää huippulupauksensa Norrisin, joka oli voittanut viime vuonna Formula 3 -sarjan mestaruuden. Teinikuski on parhaillaan F1-sarjan MM-taiston toisena.

Norris liittyy nyt McLarenin tehdastallin riveihin Carlos Sainzin kanssa. Tallijehu Brown on uudesta tulokkaastaan niin innoissaan, että tohti jo esittää varsin huiman ennustuksen nuorukaisen urakehityksestä.

– Hän on tuleva maailmanmestari, Brown täräytti GP Fansin haastattelussa.

Brown ei kuitenkaan halunnut lähteä vertamaan Norrista vielä nelinkertaiseen maailmanmestariin Lewis Hamiltoniin, joka sai oppinsa F1-sarjaan McLarenin riveissä.

– Emme halua verrata häntä liikaa muihin kuskeihin. Se saattaisi asettaa hänen niskaansa liikaa paineita liian nopeasti, tallipomo korosti.

– Lewis on ainutlaatuinen yksilö, josta saattaa tulla kaikkien aikojen menestyneinen F1-kuljettaja koskaan. Lewis pääse kävelemään sisään loistavaan kilpa-autoon. Norris taas saapuu voittavaan talliin, jolla on häviäjien auto, Brown muistutti.

Lähde: GP Fans