Kimi Räikkösen erinomaisesti sujunut kisaviikonloppu Italiassa nosti hänen sijoitustaan F1-sarjan virallisessa Power Rankingissa.

Räikkönen nappasi paalun ja sijoittui tiukan taistelun jälkeen kilpailussa toiseksi. Kaikin puolin erinomainen suoritus nostaa hänet kolmen kisan otantaan perustuvassa rankingissa neljänneksi. Parannusta edelliseen listaan on kolme pykälää.

– Vaikka voittoja ei olekaan tippunut, ajaa Räikkönen paremmin kuin vuosiin. Aika-ajovirheet ovat olleet alkukauden synti, mutta Monzassa hän käytti kaiken hyödykseen ajaen sarjan historian nopeimman kierroksen. Sunnuntaina hän taisteli titaanin lailla Lewis Hamiltonia vastaan, kunnes rengas antoi periksi. Oliko se seurausta suomalaisen ajotyylistä vai Mercedeksen taktisesta oveluudesta? Kenties molemmista. Joka tapauksessa sadas podiumpaikka oli Räikkösen, F1-sarja jakaa kunniaa.

Maanmies Valtteri Bottas puolestaan tippui kolme sijaa, ollen nyt listan kahdeksas. Sebastian Vettel romahti puolestaan viisi sijaa ollen nyt yhdeksäs.

Kärjessä on Lewis Hamilton, toiseksi harppasi Pierre Gasly ja kolmantena on Sergio Perez.

F1 Power Ranking, Italian GP:

1. Lewis Hamilton, Mercedes
2. Pierre Gasly, Toro Rosso
3. Sergio Perez, Force India
4. Kimi Räikkönen, Ferrari
6. Max Verstappen, Red Bull
7. Esteban Ocon, Force India
8. Valtteri Bottas, Mercedes
9. Sebastian Vettel, Ferrari
10. Carlos Sainz, Renault