Kimi Räikkösen asema F1-hierarkiassa muuttuu ensi kaudella. Siirto sarjan mahtitalli Ferrarilta Sauberille pakottaa myös fanit suhtautumaan suomalaisen tuloksiin eri lailla. Mutta millaisen kuvan Räikkösen ja sveitsiläistallin ensi kaudesta voi maalata?

Aiemmin tänään julkaistu analyysimme kertoo Sauberin kasvusta konkurssin partaalta yhdeksi lähitulevaisuuden mielenkiintoisimmista talleista. Ennusmerkit ovat rohkaisevia, mutta ennakkohehkutuksissa on syytä pitää maltti matkassa. Toisaalta, myöskään pahimpiin uhkakuviin on turha takertua

Yksi peruttu päätös pelasti Kimi Räikkösen tulevan tallin – avasi myös suomalaiselle mahdollisuuden palata takaisin

[readmore from=”räikkönen kimi”]

Nostetaan ensiksi tapetilla hyvät asiat.

Sauber on tällä hetkellä valmstajien sarjassa yhdeksäntenä 19 pisteellä. Ensikatsomalta tuo ei vaikuta mitenkään mairittelevalta, mutta pelkän tulosluettelon sijaan pitää katse kohdistaa tallin vireeseen suhteessa muihin. Ja se on tallin vahvuus.

Vielä vuosi sitten Sauber oli ylivoimaisesti sarjan huonoin. Jopa heikko McLaren-Honda -paketti pystyi lyömään vuoden vanhoilla voimanlähteillä joukon jatkona pyristelleen sveitsiläistallin autot.

Tämän vuoden talvitestitkään eivät vielä antaneet kuvaa kovin ruusuisesta kaudesta, mutta kauden edetessä Sauber on nostanut tasoaan.

Ferrarin uusin voimanlähdeversio on antanut sille käyttöön yhdessä Haasin kanssa keskikastin parhaat myllyt, ja Alfa Romeon (FiatChryslerin) taloudellisen ja teknisen tuen ansiosta se on voinut myös kasvattaa omaa organisaatiotaan.

Simone Restan värväys kertoo tallin ja sen taustajoukkojen halusta nousta ylöspäin.

Entisen Ferrari-suunnittelija Simone Restan liittyminen Sauberin tekniseksi johtajaksi on kovan luokan värväys, joka kertoo tallin ja sen taustajoukkojen halusta nousta ylöspäin.

Paras esimerkki ja samalla vertailukohta Sauberille on Haas. Amerikkalaistalli on tällä sarjapisteissä viides, ja ilman omia tai kuljettajiensa virheitä se voisi olla selvällä erolla neljäs.

Melkoinen saavutus tallilta, joka liittyi F1-karkeloihin vasta kaudella 2016.

Haasin tapauksessa kyse on kuitenkin nimenomaan Ferrari-yhteistyön toimivuudesta. Talli ostaa italialaistallilta paitsi tietotaitoa, myös suoraan osia ja komponentteja. Auto on siis jossain määrin Ferrarin kopio. Tämä kausi on näyttänyt, ettei se ole lainkaan huonompi vaihtoehto.

Myös Sauberilla on mahdollisuus lähteä tähän samaan leikkiin. Toisaalta sillä löytyy perinteikkäänä tallina myös resursseja omaan kehitystyöhön tehtaallaan. Rahoituksen ollessa vihdoinkni kunnossa voi talli rakentaa organisaatiostaan tarpeeksi kyvykästä taisteluun keskikastin herruudesta.

Saammeko haaveilla voitoista ja säännöllisistä vierailuista palkintopallille?

Räikkösen taitoja ei sovi tässä kehitystyössä väheksyä. Suomalainen tietää mitä vaatia voittoon kykenevältä kilpa-autolta. Vaikka omalle tilille ei olekaan ykkössijoja viime vuosina osunut, on suomalainen seurannut läheltä ja ajanut omakohtaisesti sellaisia jo useamman vuoden.

Tämä tieto Sauberin pitää käyttää edukseen, sillä keskikastissa on ensi vuonna Räikkösen lisäksi näillä näkymin vain yksi kovimman kaliiberin kuljettaja: Renaultin Daniel Ricciardo.

Rakennuspalikat lupaavat tallille siis rakettimaista nousua ensi kaudella. Mutta mihin se johtaa? Saammeko haaveilla voitoista ja säännöllisistä vierailuista palkintopallille?

En pidättäisi hengitystä sen puolesta.

Sauberin, kuten koko muun porukan takaa-ajomatka ja resurssitasoitus kolmeen suureen talliin vain on liian suuri. Edes huippuluokan kuljettaja ei pysty taiteilemaan ihmeitä kisasta toiseen.

Voiko tämä olla tahatonta? Ferrarin julkistuksissa Kimi Räikkösen sopimuksista yhteensattuma

Nykyisellä V6-moottoreiden aikakaudella podiumit ovat olleet muille kuin Mercedeksen, Ferrarin ja Red Bullin autoille tiukoilla. Force India on saavuttanut tällä kaudella yhden, Williams toisen viime vuonna. 2016 Force India sai kaksi podiumia ja Williams yhden. Siinäpä ne ovatkin.

Yleensä sääntöjen pysyessä samanlaisina erot tallien välillä ovat kutistuneet, mutta keskikastin tallien täytyisi löytää jokin salainen kommervenkki, jotta kolme jättiläistä voitaisiin yllättää.

Sauberin tapauksessa jokainen tekninen läpimurto valuisi myös takuuvarmasti Ferrarin tietoon, joten se auttaisi Sauberia ja Räikköstä.

Moni haluaa uskoa ja toivoa Räikkösen pystyvän samanlaiseen yllätykseen kuin Lotus-kausillaan 2012 ja 2013.

Moni haluaa uskoa ja toivoa Räikkösen pystyvän samanlaiseen yllätykseen kuin Lotus-kausillaan 2012 ja 2013. Tuolloin suomalainen nosti kaudella 2011 parhaimmillaankin keskinkertaisen auton mukaan jopa mestaruustaistoon. Kaudet poikivat kaksi voittoa ja tukun podiumeja.

Nyt samanlaista ihmettä on turha odottaa.

Lähtökohta on tällä kertaa täysin eri. Tuolloiset moottori- ja muut säännöt olivat pysyneet muuttumattomina vuosia, ja se puristi koko kuljettajapakan todella tiiviiksi. Lotus oli myös suurin hyötyjä Pirellin helposti kuluneiden kumien aiheuttamassa rengaslotossa.

Tuosta opittuna yksikään talli ei anna enää italialaismerkin yllättää sitä renkaidensa ominaisuuksilla.

Vaikka kärkitalleille tulisikin ensi vuoden autojen suhteen hutilyönti, on niillä resursseja kääntää kurssi oikeaan suuntaan nopeasti.

Alfa Romeo -rahoista huolimatta vaikkapa mahdollisesti Hondan kanssa ongelmiin ajautuva Red Bull voi pumpata rahaa moninkertaisesti Sauberiin verrattuna. Mercedestä puolestaan tuskin mikään suistaa sarjan kärkikahinoista ennen suurta sääntömyllerrystä.

Tässä tuomiossa kolme suurta pysyvät siis edelleen kärjessä, mutta niiden takana, toivottavasti aiempia vuosia lähempänä, vaanivat Renault, Sauber, Haas ja ehkä jopa McLarenkin.

Keskikastin taistelu on ensi vuonna jännittävää, ja siinä mittelössä Kimi Räikkönen on takuuvarmasti vahvoilla.