Red Bullin Max Verstappen ei koe Hondan tämän vuoden lähtöruuturangaistusten kertovan oikeaa kuvaa japanilaismerkin iskukyvystä.

Toro Rosso käyttää tänä vuonna ainoana Hondan voimanlähteitä. Tallin kuljettajat Pierre Gasly ja Brendon Hartley ovat saaneet tällä kaudella kaikista kuljettajista eniten rangaistuksia. Hondan surkea saldo McLarenin kanssa aiempina vuosina on saanut monet epäilemään Red Bullin astuvan miinaan yhtyessään merkin kanssa.

Verstappenia tämä ei kuitenkaan huoleta.

– Ei heillä ole suuria ongelmia. Hondalla on vielä puoli kautta aikaa ymmärtää paremmin tämän moottorin ongelmat ja rakentaa ensi vuodeksi kokonaan uusi voimanlähde, Verstappen toteaa motorsport.comille.

Verstappen antaa myös selityksen, miksi Toro Rossolle on kertynyt lähtöruuturangaistuksia.

– He ovat sijoittuneet tänä vuonna aika-ajoissa usein häntäpäähän, joten heille on ollut ihan sama ottaa muutamia rangaistuksia uusien osien kautta.