Ferrarin Belgian GP:n toiminta on saanut lisää surkuhupaisia sävyjä. Kimi Räikkösen kanssa tapahtuneiden paikoin vaarallistenkin mokailujen lisäksi kärsijäksi joutui myös Sebastian Vettel.

F1-sarja julkaisi Instagramissa videokuvaa aika-ajojen ratkaisuhetkiltä, kun Ferrari valmistautui Vettelin viimeiseen iskuun.

Mekaanikkojen pasmat menivät sekaisin sateen tuodessa oman kaaoksensa jo valmiiksi hektiseen sessioon. Vettelin auton siirto renkaidenvaihtoa, tankkausta ja hienosäätöä varten varikkotilaan ei sujunut kovinkaan mallikkaasti, mikä sai Vettelin ärtymään.

Saksalainen huusi ja kiroili tiimiradioon käskien mekaanikkoja lopettamaan auton raahaamisen.

– Lopettakaa! Lopettakaa lopettakaa, naarmutatte auton pohjaa! Vettel sanoi, seuraavien lauseiden ollessa täynnä kirosanoja.

Vettelin onneksi mekaanikkojen töpeksintä ei vaikuttanut hänen suoritukseensa. Saksalainen ajoi kakkosruutuun ja sunnuntaina voittoon. Sen sijaan ilman bensaa jääneen Räikkösen aika-ajot päättyivät kutosruutuun, mikä heitti suomalaisen kisassa keskelle joukkokolaria.

Katso video Vettelin tilanteesta alta tai tästä.