Renaultin F1-tallin kuljettaja Carlos Sainz Jr. ei usko Max Verstappenin torpanneen hänen mahdollista siirtoaan Red Bullille ensi kaudeksi.

Espanjalaiskuskilla oli tarve vaihtaa maisemaa Renaultilta tähtikuski Daniel Ricciardon jättisiirron myötä. Australialaisen rinnalla jatkaa ensi kaudella Nico Hülkenberg, eikä Sainzille ollut enää käyttöä ranskalaistallin riveissä.

Sainz löysi kuitenkin pian uuden työpaikan. Miehen vahvistettiin vasta siirtyvän McLarenille ensi vuonna. Renaultille Red Bullilta täksi kaudeksi lainattu espanjalainen korvaa brittitallissa konkarikuski Fernando Alonson.

Ennen Sainzin McLaren-siirtoa miehen huhuttiin olleen yksi Red Bullin parhaista vaihtoehdoista Ricciardon korvaajaksi. F1-varikoilla pyöri kuitenkin sisäpiiritietoja, joiden mukaan Verstappen olisi kieltäytynyt hyväksymästä espanjalaista tallitoverikseen.

Kaksikko ajoi yhdessä aiemmin Toro Rossolla. Jotkut spekuloivat Verstappenin pelänneen, että Sainz olisi haastanut hänen ”ykköskuskin” asemaansa Red Bullilla.

Sainz ei kuitenkaan itse anna kovin suurta painoarvoa kyseisille väitteille. Renault-kuski korosti olleensa aina hyvissä väleissä hollantilaisen kilpakumppaninsa kanssa.

– En tiedä, mistä tuo tieto tulee, sillä Max on yksi niistä kuskeista, joiden kanssa minulla on paras suhde varikolla. Hän ei tekisi koskaan niin, F1-pilotti kommentoi hollantilaislehti Formule 1:lle.

Espanjalainen korosti, ettei hän kanna mitään kaunoja energiajuomayhtiötä kohtaan.

– Voin olla vain kiitollinen Red Bullille siitä, että he antoivat minulle mahdollisuuden saavuttaa Formula 1 ja ajaa eri talleissa. Vaikka en päätynyt nyt Red Bullin kisakuskiksi ei se tarkoita sitä, etten koskaan pääsisi sille paikalle, Sainz sanoi.

 

Lähde: Formule 1