F1-sarjasta lähtöpassit kesken viime kauden saanut Daniil Kvjat saattaa tehdä paluun sarjaan ensi vuodeksi. Motorsport.comin tietojen mukaan venäläiskuski olisi palaamassa jälleen kerran Toro Rossolle.

Tällä kaudella Ferrarin vara- ja reservikuljettajana toiminut Kvjat ajoi tallissa 2014 sekä puolet kaudesta 2016 aina potkuihin päättyneeseen viime kauden loppupuoliskoon asti. Välissä hän ajoi emotalli Red Bullilla, mutta heikot otteet saivat hänet menettämään paikkansa Max Verstappenille.

Kolmas yritys tallissa olisi aukeamassa Toro Rosson kimurantin kuljettajatilanteen vuoksi. Pierre Gasly siirtyy ensi kaudeksi Red Bullille, eikä energiajuomayhtiöllä ole uusia nuoria kuljettajia odottamassa nousua sarjaan. Brendon Hartleyn paikka tallissa on myös vaakalaudalla heikkojen otteiden myötä.

Kvjatin työnantajan Ferrarin tallipomo Maurizio Arrivabene kävi motorsport.comin tietojen mukaan neuvotteluja Red Bull -johdon kanssa Kvjatin ajattamisesta tallissa ensi kaudella Belgiassa. Lisäksi talliin ovat ehdolla myös muun muassa McLarenin Stoffel Vandoorne ja Lando Norris sekä Red Bullin entiset juniorikuljettajat Jean-Eric Vergne ja Sebastien Buemi.