Formula 1:n toimitusjohtaja Chase Carey kehuu omia saavutuksiaan sarjan johdossa.

Yhdysvaltalaisen Liberty Median omistuskauden alkaessa F1:n tahtipuikkoon tarttunut amerikkalaisjohtaja näkee tehneensä sarjasta mielenkiintoisemman kuin se oli edellisen omistajan Bernie Ecclestonen aikana.

– Vielä on liian aikaista juhlia, mutta mielenkiintoista on, että Saksassa muutamat ihmiset tulivat sanomaan minulle, että sarja on parempi kuin se oli kaksi vuotta sitten, Carey paljasti La Gazzetta dello Sportille.

Carey myöntää kuljettajien olevan kuitenkin pääosassa. Sarjan tiivistynyt kärki on myös edesauttanut sarjan virkoamista taantumasta.

– Olemme nähneet upeita kisoja ja taistelu kärjessä on erittäin mielenkiintoista. Formula 1:ssä on kyse sankareista, jotka stimuloivat ihmisten mielikuvituksia, kuten elokuvissa.

– Meillä on isoja brändejä ja loistavia talleja, mutta loppujen lopuksi kuljettajilla on päärooli tässä lajissa.

Lähde: Paddock Talk