Felipe Massa, joka vietti Ferrarilla Fernando Alonson kanssa viisi kautta, muistelee espanjalaiskuskia hankalaksi tapaukseksi.

Massa korostaa, että tuli aina hyvin toimeen Alonson kanssa, mutta espanjalaisen oikukas luonne tuli selväksi tallikaverillekin.

Massa, joka ajoi Ferrarilla myös Michael Schumacherin kanssa, vertasi myös Alonsoa lahjakkuudeltaan saksalaislegendaan. Uutisen aiheesta voit lukea täältä.

– Minun on myönnettävä, että hänen kanssaan ei ollut helppoa elää. Schumacher kohteli minua hyvin, mutta Fernandon kanssa piti vääntää eri tavalla, Massa paljasti.

– Auton ulkopuolella minulla ei ollut lainkaan ongelmia Alonson kanssa. Meillä oli aina terveellinen työsuhde.

Massan mielestä Alonson yksi piirre kuitenkin vesitti espanjalaisen uraa osittain.

– Fernandon kanssa on kuitenkin yksi asia. Kun hän vetää visiirin alas, hän on kuin toinen ihminen. Hän voi jakaa talli. Näimme sen useissa talleissa, joissa hän ajoi.

– Sanoisin sen hänen ongelmakseen. Hän olisi ehkä saanut enemmän irti lahjoistaan ilman sitä.

Lähde: F1i.com