Toro Rosson F1-tallin kuljettaja Pierre Gasly uskoo Red Bullin puskevan ensi kauden moottoritoimittajaansa Hondaa kohti merkittäviä kehitysaskelia.

Japanilaisvalmistaja esitteli kauden alussa mainiota suorituskykyä energiajuomayhtiön tallin sisartallin kanssa.

Hondan vauhti oli niin vakuuttavaa, että emotalli Red Bull päätti vaihtaa itsekin nousevan auringon maan autojättiläisen koneistoon ensi kaudeksi.

Osa on kuitenkin epäillyt japanilaisvalmistajan voimayksikön olevan vielä reilusti jäljessä Red Bullin tärkeimpiä vihollisia Ferraria ja Mercedestä. Aiemmin tallin päällikkö Christian Horner arvioi ensi vuoden olevan Red Bullille ”välivuosi” mestaruustaistosta.

Vaikka epäilijöitä on riittänyt, uskoo kuskilupaus Gasly Red Bull paineistavan uutta yhteistyökumppaniaan kehittämään moottoriaan huipputasolle pikavauhtia.

Ranskalainen uskoo kahden tallin mallin olevan energiajuomajätin F1-projektille hyödyksi Hondan moottorikehityksen kannalta.

– Neljä autoa on aina parempi kuin kaksi kehitystyön kannalta. Red Bullin kaltaisen suuren tallin suhteen tiedämme, kuinka suuria ja vahvoja he ovat. He tulevat puskemaan Hondaa massiivisesti siihen suuntaan [kehitysaskeliin], Gasly sanoi Racefansin haastattelussa.

– Jos voimme jakaa vahvuutemme yhdessä, se tulee varmasti olemaan positiivinen asia. Uskon ensi vuoden työn alkavan nyt, sillä kaikki meidän saavuttamamme parannukset ovat hyödyksi Red Bullille ensi vuonna, kuskilupaus päätteli.

Lähde: Racefans