Toista kauttaan formula ykkösissä ajava Lance Stroll on kokenut tällä kaudella sarjan nurjan puolen. Williamsin kalusto ei ole kilpailukykyinen, ja se ei anna kanadalaiskuskille mahdollisuuksia taistella kärkisijoista.

Strollin isä Lawrence Stroll toimi puuhamiehenä ryhmittymälle, joka osti Force Indian haltuunsa. Se voi avata Strollille mahdollisuuden nousta tulosluettelossa ensi vuonna. Kauden 2018 nuorukainen joutuu kuitenkin rämpimään Williamsilla.

– Tämän lajin kanssa on aina viha-rakkaus -suhde, ja vaikeina hetkinä täytyy säilyttää ylpeys ja tiedostaa, että paremmat ajat koettavat myöhemmin, Stroll toteaa Autosportille.

Stroll tietää, että ajoitus on F1:ssä kaikki kaikessa.

– Laji elää koko ajan, ja näytönpaikan koettaessa pitää osata näyttää osaamisensa. Motivaatio täytyy pitää koko ajan korkealla, ja radalle mentäessä ajamiseen täytyy aina suhtautua samalla tavoin tapahtuipa kulisseissa mitä tahansa.