Valtteri Bottas myönsi renkaiden loppuneen kesken Unkarin GP:n päätöshetkillä. Suomalainen analysoi myös molemmat osumansa C Moren haastattelussa.

Bottas yritti pitkää viimeistä vetoa kuluneilla renkailla. Riski ei toiminut, ja Mercedeksen vauhti romahti kriittisessä vaihtessa.

– Liian pitkää stinttiä yritimme. Se oli mahdollista teoriassa, mutta ei käytännössä.

– 13 kierrosta ennen maalia talli kysyi pääsenkö näillä renkailla maaliin. Sanoin sen olevan vaikeata. Siinä vaiheessa oli kuitenkin liian myöhäistä tehdä enää mitään.

Sebastian Vettelin tapausta Bottas kommentoi näin:

– Hän pääsi koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi. Lopultahän sai hyvän imun ja paremman ulostulon. Olin sisäpuolella, ja päätin pitää sen linjan. Hän käänsi kuitenkin mutkaan todella aikaisin, eikä minulla ollut enää tilaa ja niin osuimme.

Daniel Ricciardon tapauksesta Bottas kävi jopa hieman kuumana.

– Danielin oma vika että osuimme. Hän yritti ohi ulkokautta ja roikkui rinnalla pitkään ja silti yritti.