Williamsin kehitys- ja reservikuljettaja Robert Kubica uskoo olevansa parhaassa ajovireessä kuin koskaan aiemmin urallaan.

Kuntoutuminen vuonna 2011 tapahtuneesta vakavasta rallikolarista kesti pitkään, mutta tällä kaudella Kubica on nähty jo useaan otteeseen F1-auton ratissa.

Vakuuttavat kierrosajat vihjaavat siihen suuntaan, ettei puolalainen ole menettänyt vuosien varrella otettaan.

Vaikka puolalaiskonkari ei ole kisannut autourheilun kuninkuusluokassa aikoihin, luottaa hän omiin kykyihinsä.

– Olen paremmassa vireessä kuin vanhoina hyvinä päivinä, kun ajoin Formula 1:ssä, Kubica vakuutti puolalaiselle PAP-uutistoimistolle.

Itseluottamuksestaan huolimatta Kubica myöntää, että F1-sarja on muuttunut paljon hänen ollessaan poissa kuvioista.

– Olisi helpompi sanoa, mikä ei ole muuttunut. Fakta on kuitenkin se, että Formula 1:n sydän ja olemus on vieläkin sama. Se on kaikista korkein kategoria, kun puhutaan moottoriurheilusta, F1-veteraani pohdiskeli.

Lähde: PAP