Red Bull -pomo valotti tallinsa suuren mullistuksen syitä – ”Todellisuus on se, että oli aika muutokselle”

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

Red Bullin tallipäällikön Christian Hornerin mukaan talli päätyi valitsemaan Hondan ensi kauden moottoritoimittajakseen, sillä aika oli kypsä muutoksille.

Aivan kärjen tuntumassa jo pitkään taistelleen Red Bullin riveissä oltiin kyllästytty samaan vanhaan tilanteeseen.

Energiajuomayhtiön talli oli noussut vahvasti F1:n kärkikolmikkoon, mutta ei ollut kyennyt haastamaan tosissaan Ferraria ja Mercedestä valmistajien mestaruuskamppailussa.

Red Bull päätti mullistaa tekniikkansa ensi kaudeksi. Vuosien ajan Renaultin moottorien voimin ajanut talli vaihtoi sisartallinsa Toro Rosson jalanjäljissä Hondan koneistoon.

Tallipomo Horner myönsi Motorsportille, että ratkaisun taustalla oli tarve merkittäville uudistuksille.

– Todellisuus on se, että oli aika muutokselle. Olemme tehneet samaa asiaa vuosi toisensa jälkeen. Hondan kanssa on nähty todellista kehitystä, ja tämä tuntuu juuri oikealta hetkeltä meidän evoluutiossamme lähteä erilaiselle reitille, Horner sanaili.

Lähde: Motorsport

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!