Itävallan GP:n kärkikaksikko fiilisteli jännittävää kilvanajoa ajohommien tauottua. Sekä Max Verstappen että Kimi Räikkönen antoivat toisilleen kunniaa rehdistä kilvanajosta.

Avauskierroksella Räikkönen kävi tiukkaa taistoa ensiksi Mercedeksiä vastaan kärkisijoista, kunnes Verstappen syöksyi mukaan kamppailuun nousten lopulta suomalaisen edelle. Tiukassa ja jännittävässä rengas rengasta -vastaan taistossa autot osuivat kevyesti toisiinsa, minkä ansiosta Verstappen onnistui puikahtamaan Räikkösen edelle.

Tuomaristo tutki kaksikon osumaa, jättäen rangaistukset antamatta. Räikkönenkin koki kisan jälkeen Verstappenin liikkeen olleen reilu.

– Ensimmäisellä kierroksella tapahtui paljon. Edelläni ajanut auto (Valtteri Bottas) häiritsi hieman keskittymistäni, ja Verstappen pääsi rinnalleni. Yritin roikkua hänen rinnallaan, mutta osuimme hieman ja ajauduin siinä luisuun ja menetin sijan. Sellaista sattuu joskus, mutta se kilvanajo oli reilua, Räikkönen purki tuntojaan.

Verstappenkin kävi tilannetta läpi. Hän antoi kunniaa kokeneelle suomalaiskuskille.

– Kilvanajo oli tiukkaa mutta reilua, Verstappen komppasi.

– Kimi on tarpeeksi kokenut toimiakseen tällaisissa tilanteissa oikein. Osuimme hieman, mutta mielestäni se oli vain normaalia kilvanajoa.