Legendaarisella Silverstonen moottoriradalla ajettava Ison-Britannian GP on jälleen kerran suomalaisittain jännittävä. Kimi Räikkösellä ja Valtteri Bottaksella on kaikki saumat taistella voitosta.

Kantona kaskessa molemmilla kuskeilla ovat omat tallikaverit. Kotiyleisönsä edessä kuin hurmiossa ajava Lewis Hamilton lähtee paalulta tavoitellen ennätyksellistä kuudetta voittoaan Silverstonessa. Se nostaisi hänet yksin eniten voittoja Ison-Britannian GP:ssä ajaneeksi kuljettajaksi. Hamilton on voittanut radalla 2008 sekä joka vuosi kaudesta 2014 alkaen.

Viiteen voittoon ovat Hamiltonin lisäksi yltäneet myös Jim Clark ja Alain Prost. He nappasivat voittoja kuitenkin myös muualla kuin Silverstonessa.

MM-sarjan kärkipaikkaa pisteen erolla Hamiltoniin pitävä Sebastian Vettel haluaa katkaista britin voittoputken. Ferrarista löytyy tänä viikonloppuna vauhtia, ja se on herättänyt huolta Hopeanuolten leirissä.

Räikkönen jäi paalupaikasta alle kymmenyksen. Vauhdin puolesta voittoon on saumat, mutta antaako Ferrari siihen mahdollisuuden. Rehdin kilvanajon nimissä näin toivoisi olevan.

Bottas oli aika-ajoissa pieni pettymys, mutta kilpailussa hän pystyy varmasti nousemaan mukaan taisteluun.

Eikä sovi unohtaa Red Bulleja. Aika-ajoissa Max Verstappen ja Daniel Ricciardo jäivät Mercedesten ja Ferrareiden kyydistä, mutta kilpailussa härkäautot ovat tehneet ennenkin upeita nousuja.

Asetelmat kello 16.10 alkavaan Ison-Britannian GP:en ovat siis erittäin herkulliset.

Lähtöjärjestys Silverstonessa:

  1. Lewis Hamilton, Mercedes
  2. Sebastian Vettel, Ferrari
  3. Kimi Räikkönen, Ferrari
  4. Valtteri Bottas, Mercedes
  5. Max Verstappen, Red Bull
  6. Daniel Ricciardo, Red Bull
  7. Kevin Magnussen, Haas
  8. Romain Grosjean, Haas
  9. Charles Leclerc, Sauber
  10. Esteban Ocon, Force India
  11. Nico Hülkenbrg, Renault
  12. Sergio Perez, Force India
  13. Fernando Alonso, McLaren
  14. Pierre Gasly, Toro Rosso
  15. Marcus Ericsson, Sauber
  16. Carlos Sainz, Renault
  17. Stoffel Vandoorne, McLaren
  18. Sergei Sirotkin, Williams
  19. Lance Stroll, Williams
  20. Brendon Hartley, Toro Rosso