Tehdään se heti selväksi: sähkömoottorit ovat tulevaisuutta. Ne tulevat olemaan ensisijainen moottorimuoto, vaikka asiasta nyt jaksetaankin kitistä ja esittää epäilyjä. Tulevat sukupolvet liikkuvat sähköenergialla.

Kumpi johtaa sen uuteen aikakauteen: Formula 1 vai Formula E?

Kun tätä vääjäämätöntä asiaa vastaan lakkaa änkyröimstä, voi katseet kääntää moottoriurheilun pariin. Kumpi johtaa sen uuteen aikakauteen: Formula 1 vai Formula E?

 

Sähköformulasarja päättyi viime viikonloppuna. Sarjan näkyvyys on vielä Suomessa pientä (kuinka moni muu media lisäksemme edes uutisoi siitä?), mutta kasvu on ollut kausi toisensa jälkeen hurjaa. Jos läpimurto ei ole vielä tapahtunut, on se tuleva toteutumaan lähivuosina.

Kävin tämän vuoden toukokuussa seuraamassa sarjan Berliinin osakilpailua. Reissuseuranani minulla oli kaksi ystävää, toinen kaltaisen moottoriurheilufanaatikko, toinen autoista vähät välittävä.

Molemmat olivat vaikuttuneita.

Formula E on luonut itsestään konseptin, jossa asiat tapahtuvat yleisön etu edellä. Tässä esimerkkejä:

Kilpailut ajetaan kaupunkien keskustoissa tai niiden välittömässä läheisyydessä. Täten ihmismassalla on helppo päästä tapahtumapaikalle esimerkiksi julkisia liikennevälineitä käyttämällä.

Ei lainkaan hassumpi tarjonta viiden euron pääsylippua vastaan.

Aktiviteetteja, hämmästeltävää ja kokeiltavaa riitti. Tämä korostui erityisesti Berliinissä, jossa saksalaiset autonvalmistajat pistivät parastaan. Fanikylä oli paikka, jossa pääsi istumaan, kokeilemaan ja ajamaan jos jonkinlaisella vempeleellä ja tulevaisuuden laitteella. Ajon välissä sai rentoutua live-konserttia kuunnellen ja seuraten, kuinka sarjan tähtikuljettajat kisasivat yleisökisan voittajia vastaan simulaattorikilpailussa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Hetkeksi yleisö saattoi jopa unohtaa olevansa kilpa-ajotapahtumassa, mutta tauon loputtua ja kuljettajien syöksyessä takaisin radalle katsomot pullistelivat jälleen täysinäisinä.

Ei lainkaan hassumpi tarjonta viiden euron pääsylippua vastaan.

Mitäs formula ykkösissä?

Kehuja: tilanne on parantunut hurjasti muutamassa vuodessa, mikä on äärimmäisen tärkeää. Faneille on tarjolla tätä nykyä paljon oheistapahtumaa, ja niin sen pitää ollakin. Pelkkä kilvanajon seuraaminen ei enää riitä vaativalle asiakaskunnalle, joka maksaa maltaita lipuista radan varteen.

Fanit ovat tärkeitä, mutta vain toinen puolisko kokonaisuudessa, mikä määrittää sarjojen suuruuden. Ja siinä toisessa F1 ottaa sähköformuloilta rumasti turpaan.

Silti Formula E vie tässä asiassa Formula ykkösiä tällä hetkellä.

Fanit ovat tärkeitä, mutta vain toinen puolisko kokonaisuudessa, mikä määrittää sarjojen suuruuden. Ja siinä toisessa F1 ottaa sähköformuloilta rumasti turpaan.

Autonvalmistajat ovat tällä hetkellä rakastuneita sähköformuloihin. Tällä kaudella mukana olivat Audi, Renault, Jaguar ja Mahindra. Lähivuosina sarjaan liittyvät vielä BMW, Mercedes ja Porsche.

Jo pelkästään tämä kertoo autonvalmistajien halusta kehittää sähköautojen ja -moottoreiden teknologiaa. Kilpa-autoilu on tarjonnut siviililiikenteelle paljon hyvää kautta historian. Tämä on vain jatkumoa sille.

Bernie Ecclestone totesi kerran surullisenkuuluisasti, etteivät nuoret osta merkkikelloja. Ehkä eivät, mutta he ajavat sähköautoilla pitkään sen jälkeen, kun merkkikellon ostaneet puskevat jo päivänkakkaraa.

Tulevaisuuden trendin ovat haistaneet myös sponsorit. Siinä missä F1 on menettänyt viime vuosina lukuisia yhtestyödiilejä, on Formula E pystynyt houkuttelemaan tukijoukkoihinsa merkittäviä yrityksiä.

Bernie Ecclestone totesi kerran surullisenkuuluisasti, etteivät nuoret osta merkkikelloja. Ehkä eivät, mutta he ajavat sähköautoilla pitkään sen jälkeen, kun merkkikellon ostaneet puskevat jo päivänkakkaraa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

 

Hälytyskellojen pitäisi soida F1-sarjan johtoportaassa. Onko mitään enää tehtävissä?

Onneksi on.

F1 on edelleen merkittävästi Formula E:tä suurempi brändi. Sillä on historia, sen tietävät kaikki. Sähköformulat ovat neljänkin ajetun kauden jälkeen vain mielenkiintoinen kuriositeetti, jota seuraavat vain moottoriurheilufanaatikot.

Petratavaa on, mutta lumipallo on lähtenyt vyörymään, eikä hetkeäkään liian aikaisin.

F1-sarjan nykyinen omistaja Liberty Media on ehkä tehnyt lukuisia faneja vihastuttavia muutoksia, mutta paljon hyvääkin se on saanut aikaan. fanien ottaminen huomioon yhä paremmin on lähes yksinomaan heidän ansiotaan. Myös sosiaalinen media on vihdoinkin F1-sarjalle tuttu leikkialusta. Petratavaa on, mutta lumipallo on lähtenyt vyörymään, eikä hetkeäkään liian aikaisin.

Tulevaisuuden teknologia on myös mukana F1-sarjassa. Nykyiset moottorit eivät vain taida oikein miellyttää ketään. Mutta olemalla päättäväisiä ja tekemällä selvän valinnan voi F1 kääntää tämänkin skisman edukseen.

Vähättelylle ei ole kuitenkaan sijaa. F1 sarja ei ole elänyt näin kovan haastajan kanssa koskaan.

Moottoriurheilufanina toivoisin, että sarjat pystyisivät elämänä iloisesti rinnakkain. Laadukasta kilvanajoa ei voi koskaan olla liikaa.

Tämä taisto ei ratkea tämän vuoden tai edes vuosikymmenen aikana. Siihen menee kymmeniä vuosia. Vähättelylle ei ole kuitenkaan sijaa. F1 sarja ei ole elänyt näin kovan haastajan kanssa koskaan.