Mercedeksen tallipomon Toto Wolffin mukaan saksalaistallilla riittää uskoa tallinsa iskukykyyn kaudella puolikkaalla. Itsevarmuuden takana on luotto Mercedeksen auton vauhtiin.

Vaikka Mercedes jäikin kirpeästi Ferrarille tappiolle Euroopan kolmen kisaviikonlopun kiertueella, edessä on vielä kauden toinen puolikas.

– Hockenheim merkitsee kauden 2018 puoliväliä. Meillä on ollut kelvollinen ensimmäinen puolikas. Toisaalta olemme jättäneet pisteitä pöydälle ja joutuneet tekemään enemmän vahinkojen hallintaa kuin olisimme halunneet, Wolff pohti Read Motorsportin haastattelussa.

Haasteista huolimatta mestaritallin toimistolla ei olla lähelläkään epätoivoa. Tallijehu Wolff vakuutti vahvojen aika-ajosuoritusten ja auton suorituskyvyn antaneen uskoa MM-taistelun toiseen osaan.

– Saavutimme silti hyvän määrän pisteitä, kummatkin kuskit ovat esitelleet vahvoja suorituksia ja meillä on nopea auto. Meillä on siis monia syitä, miksi odotamme kauden toista puolikasta, Wolff intoili.

 

Lähde: Read Motorsport