Red Bullin tallipomo Christian Hornerin mielestä F1-sarjassa on tapahtunut merkittävä muutos. Mercedeksen voimanlähteet eivät ole hänen mielestään enää sarjan parhaat.

Kaudeksi 2014 voimaan astuneiden nykyisten V6-turbohybridien aikakaudella Hopeanuolet ovat nauttineet selvästä teho- ja luotettavuusedusta. Varsinkin ensimmäisellä kaudella saksalaismerkki pyyhki muilla valmistajilla lattiaa, ja etu on säilynyt tähän vuoteen saakka, vaikka varsinkin Ferrari on lähestynyt sitä hyvää tahtia.

Nyt italialaistalli on Hornerin mielestä jopa ohittanut Mercedeksen.

– Mielestäni Ferrari on nyt mittatikku kaikille. Heidän tasonnostonsa näkyy erinomaisesti asiakastallien Haasin ja Sauberin menestyksessä, Horner toteaa Autosportille.

Red Bull käyttää tällä kaudella Renaultin moottoreita, ennen hyppäämistä Hondan leiriin kaudeksi 2019. Tallin kuljettaja Max Verstappen arvioi Silverstonessa ranskalaismerkin olevan tehoissa jopa 80 hevosvoimaa kärkimerkkejä jäljessä.