Sauberin F1-tallin huippulupaus Charles Leclerc odottaa jo innolla Unkarin kisaviikonloppua. Aiempi kokemus Hungaroringin radalta antaa nuorelle kuskille itseluottamusta.

Vaikka kapean ja mutkikkaan radan teknisyys tekee tiukkaa jokaiselle kuskille, luottaa nuorukainen aiempaan F2-sarjan kokemukseensa radalta.

Viime vuonna monacolainen ylsi Hungaroringin F2-kisoissa neljänneksi. Kauden päätteksi taskuun jäi myös koko sarjan mestaruus.

– Odotan Hungaroringille paluuta kilpailemisen osalta. Se on todella tekninen rata ja todella erilainen verrattuna muihin ratoihin, joilla olemme vierailleet tällä kaudella. Minulla on muutamia hyviä muistoja sieltä Formula 2 -kisoistani viime vuodelta, Leclerc kertoi The Checkered Flagille.

Jopa Kimi Räikkösen tulevaksi korvaajaksi Ferrarilla huhuttu huippulupaus uskoo Sauberin mahdollisuuksiin Unkarissa. Lisää luottoa iskukykyyn antaa tallin viime aikojen vakuuttava vire.

– Olemme esitelleet vahvoja suorituksia tasaiseen tahtiin viime viikkojen aikana. Aiomme rakentaa sen pohjalle positiivisen päätöksen kauden ensimmäiselle puolikkaalle, Leclerc lupasi.

Lähde: The Checkered Flag