Kimi Räikkösen rehellinen oman virheen myöntäminen on otettu ihaillen vastaan asiantuntijapiireissä. Arvostettu F1-toimittaja Edd Straw toivoo muiden ottavan mallia suomalaisesta.

Räikkönen törmäsi Silverstonen kisan avauskierroksella Lewis Hamiltonin kanssa. Suomalaiselle tuomittiin osumasta rangaistus, jonka mies hyväksyi rehdisti myöntäen olleensa syyllinen tapahtumiin.

Strawin mielestä Räikkösen suoraselkäisen asenteen omaan mokaansa tulisi toimia mallina myös muille kuskeille. Strawin mukaan kuljettajien niskurointi saamiaan rangaistuksia ja toisaalta niiden kovaääninen vaatiminen kilvanajon tuoksinnassa ampuu kuskeja itseään omaan jalkaan.

Straw nostaa artikkelissaan esille Sebastian Vettelin reilu viikko sitten lausuman väitteen, joiden mukaan kuljettajat ovat itse aiheuttaneet nykyisen tuomarilinjan jatkuvilla vaatimuksillaan rangaistuksista.

– Sääntökirja on pirun paksu nykyään, ja se on kuskien syytä. Olemme kaikki valittaneet enemmän tai vähemmän kollegoidemme tekemisistä. Mielestäni asiat pitäisi ratkoa kuitenkin radalla, ei tuomaritornissa.

Straw käy artikkelissaan lävitse tuomareiden vaikeaa tehtävää kolaritilanteissa. Hän muistuttaa Räikkösen ja Vettelin Mercedes-osumien olleen kuitenkin kaksi erillistä tilannetta, joissa kävi hyvin ilmi, miten moni asia voi vaikuttaa rangaistuksen suuruuteen. Straw mietiskelee myös miten tilannetta voisi kehittää.

Toimittaja on Vettelin kanssa samaa mieltä, ettei tuomariston tulekaan puuttua jokaiseen radalla nähtyyn tilanteeseen.

– Maailma ei ole mustavalkoinen moottoriurheilumaailmassakaan, joten jokainen päätös ei voi olla samanlainen. Mielestäni jonkun päätöksen saaminen ei edes ole joka kerta pakollista, mutta sellaiseksi tämä laji on muuttunut, Vettel toteaa.

Straw päättää juttunsa sanoihin, mitä hän toivoo kuljettajien ajajajärjestön nokkamiehiin kuuluvan Vettelin välittävän muille kuskeille: kaikkein pitäisi olla enemmän Kimi Räikkösiä: valittaa vähemmän ja asian mennessä puihin vain hyväksyä se.