Lewis Hamilton selitti Saksan GP:n erikoista ajokäytöstään varikkosuoralla ja sekaannustaan kisainsinööriensä kanssa kisan jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Brittitähden mukaan kyseessä oli väärinkäsitys tiimiradiossa.

Vaikka Hamilton taistelikin voiton Hockenheimin kisasta upealla nousullaan 14. sijalta ensimmäiseksi, on miehen saavutus nyt vaarassa.

Hamilton joutui kisainsinööreineen kummallisen kommunikaatiokatkoksen keskelle kisan loppupuolella. Brittitähteä pyydettiin tulemaan varikolle, mutta hän havaitsi kisan voitosta taistelleen Kimi Räikkösen olleen myös ajamassa samaan osoitteeseen.

Hamilton huomautti tilanteesta, jonka jälkeen varikkoseinältä ohjeistettiin nopeasti Mercedes-tähteä pysymään radalla. F1-mestari kääntyi takaisin radalle nurmikon yli, mutta pian insinööri tarjosi jälleen päinvastaisia ohjeita.

Brittitähden mutkittelu varikkosuoralla herätti lopulta FIA:n mielenkiinnon. Hamilton kutsuttiin kilpailun jälkeen kisatoimitsijoiden piinapenkkiin selittelemään varikkosuoran liikkeitään.

Jos Hamilton saisi tempauksestaan aikarangaistuksen, menettäisi hän voittonsa aivan kintereillä ajaneelle Valtteri Bottakselle.

Hamilton kertoi kisan jälkeisessä tiedotustilaisuudessa sekaannuksen johtuneen kilpailun kiivaudesta.

– Aloin kääntyä sisään ja he pyysivät minua varikolle. Sitten sanoin ”Kimi on tulossa varikolle” ja he sanoivat ”pysy ulkona!” ja minä olin jo suoralla! Aloin kääntymään ulos nurmen yli ja sitten he sanoivat ”ei, pysy sisällä”, mutta olin jo takaisin radalla, brittitähti kertasi erikoista episodia.

Mercedes-staralla oli hyvä selitys sille, miksi hän hämmensi varikkomiehistöään huomiolla Räikkösen varikkopysähdyksestä.

– Mainitsin siitä, koska on tiettyjä hetkiä, kun edessä olevalle autolle tehdään päinvastoin ja minusta tuntui todella, että tämä oli hetki tehdä päinvastoin Kimille ja etua radalla. Siksi siis kyseenalaistin sitä ja se päätyi lopulta olemaan oikea ratkaisu, Hamilton perusteli.

Hamilton ei ollut lainkaan pahoillaan tallin sisäisestä väärinymmärryksestä. Periksiantamattomasta kilpailuasenteestaan tunnettu britti hehkutti tilanteen tuomaa jännitystä kisaan.

– Se oli niin hurjaa! Se oli todella hämmentävää, sillä he kaikki panikoivat varikkoseinällä ja minä olin itse aivan rauhassa! He huusivat ”kyllä, ei, tule sisään, älä tule sisään”. Se oli jännittävää! On siistä nähdä, kuinka paljon he välittävät, tähtikuski kehui.