Haasin F1-talli ylsi kaikkien aikojen parhaaseen kisasijoitukseensa Itävallan GP:ssä Romain Grosjeanin ajettua maaliin neljäntenä.

Suoritus tiputti melko painavan apinan jenkkitallin selästä. Erityisen makeasti ennätyssija maistui Grosjeanille, joka ei ollut saavuttanut ainuttakaan MM-pistettä tällä kaudella ennen sunnuntaita.

– Voitte kuvitella meidän jätkiemme osalta, kuinka mielissään he ovat. Kummatkin autot ylsivät pisteille. Romain tienasi pisteitä ensi kertaa tänä vuonna, ja kyseessä oli vielä kova pistesaalis. Todella onnistunut viikonloppu, tallijehu kehui.

Haas nousi samalla McLarenin ohi kuljettajien MM-taistelun viidenneksi. Tallipäällikkö Günther Steiner oli saavutuksesta haltioissaan.

– Luulen, että tämä on pelastuksemme. Nousimme takaisin, koska kaikki sanoivat tallin olevan menettänyt uskonsa. Emme koskaan olleet menettäneet sitä, tallipomo hehkutti lehdistölle kisan jälkeen.

– Sanoin aina, että kaikki tietävät automme potentiaalin. Jos tiedät potentiaalin, menestys on tulossa, jos paiskit kovasti töitä. Tämä on fantastista, ylsimme neljänneksi ja viidenneksi 50. kisassamme, Steiner ylisti.

Lähde: Racefans