Williamsin F1-tallin kuljettajan Sergei Sirotkinin mukaan Bahrainin GP oli tallin kauden käännekohta.

Perinteikkään brittitallin kausi alkoi karmeasti. Sirotkin ja Lance Stroll keskeyttivät yhteensä jopa 12 kerralla 16 Q1-aika-ajosessiosta.

MM-pisteistä ei tahtonut tulla millään, eikä auton suorituskyky ollut lähimainkaan toivottua tasoa.

Sirotkinin mukaan lohduttomaan tilanteeseen herättiin Bahrainissa.

– Bahrain oli kuin käännekohta, josta lähtien aloimme työskennellä todella hyvin ja taistella ongelmia vastaan, Sirotkin kertoi Motorsport Weekille.

– Bahrainiin asti meillä piti ottaa hieman aikaa nähdäksemme auton erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä nähdäksemme, mitkä ongelmamme tarkalleen olivat.

Nyt talli on ottanut käyttöönsä palautumisstrategian, johon kuuluu muun muassa tärkeitä teknisiä päivityksiä.

– Bahrain oli piste, jonka jälkeen aloitimme suuret projektimme, jonka tuloksien odotamme tulevan ensi kuussa. Toivomme, että se ratkaisee ongelmamme, venäläiskuski haaveili.

Lähde: Motorsport Week