McLaren on joutunut F1-huhujen kurimukseen sisäisten myllerrystensä seurauksena. Paletti tuntuu olevan pahasti sekaisin takavuosien huipputallissa.

Maineikas brittitalli on ajautunut kohusta toiseen viimeisten viikkojen aikana. Puhetta on riittänyt muun muassa käsittämättömästä suklaapatukka-bonuksesta, tallin sisäisestä kapinasta ja tähtikuski Fernando Alonson tulevaisuudesta.

Väite McLarenin ”bonuksista” surkukuhupaisa – suklaapatukka viikkojen uurastuksesta

McLarenilla kytee kapinahenki – vanhaa tallipomoa vaaditaan takaisin

Fernando Alonsolta mielenkiintoinen paljastus tulevaisuudestaan

Kaiken tämän kukkuraksi tallin vauhti oli täysin hukassa viime viikonloppuna Paul Ricardilla. Talli jäi pisteittä kolmannessa osakilpailussa peräkkäin, eikä tilannetta auttanut lainkaan vauhdin suoranainen romahtaminen.

Varikkohuhut kertovat tallin järjestäneen henkilökunnalleen kriisikokouksen sunnuntain kilpailun jälkeen. Tallin koko henkilökunta pakkautui tallin motorhomeen kuulemaan asiaa, jonka sisältöä ei ole tarkemmin kerrottu julkisuuteen.

– En voi kertoa mistä siellä tarkalleen puhuttiin, mutta toivottavasti se valoi uskoa kaikkiin työntekijöihimme, tallin kuljettaja Vandoorne kertoi RTBF:lle.

Lähde GPToday.com