Force Indian tallipäällikön Otmar Szafnauerin mukaan tallinsa heikkoa alkukautta voidaan vierittää ainakin osaksi muiden tallien syyksi.

Tallipomo perusteli näkemystään sillä, että hän uskoo muiden tallien vastustaneen Force Indian saamaa hätälainaa F1-sarjan omistajataholta Liberty Medialta.

– Se ei ole mikään salaisuus, että pyysimme hieman rahaa selvitäksemme talven yli. Tänä vuonna rahaa ei ollut tulossa, sillä uskon joiden tallien sanoneen ”te ette voi tehdä noin” ja estäneen sen, Sfaznauer väitti Reutersille.

Uutisoimme aiemmin, että Force India on kärsinyt jo pitemmän aikaa erittäin pahoista taloudellisista vaikeuksista (linkki uutiseen).

Ahdingon taustalla ovat tallin entisen osaomistajan Vijay Mallyan talousrikousepäilyt.

Intialaismiljonäärin varoja on jäädytetty oikeuden puolesta, ja Force Indian rahalliset resurssit ovat kärsineet ratkaisun vuoksi pahasti. Mallya erosi vasta tallipomon tehtävästään (linkki uutiseen).

– Se asetti meille varsin pahoihin talousvaikeuksiin talvella. Jos sinulla on kymmenen miljoonaa ylimääräistä marraskuussa tai joulukuussa, voit rakentaa uusia osia autoon. Jos ei, et voi tehdä niin. Meillä ei ollut juurikaan varaosia testeissä, joten emme voineet puskea autoa sen rajoille, Sfaznauer kertoi.

Tällä viikolla varmistui myös se, että intialaistalli sai kaipaamansa hätärahoitusta Libertyltä (linkki uutiseen).

– Nyt olemme päässeet talven yli ja asioiden pitäisi sujua helpommin, tallijehu arvioi.

Lähde: Reuters