Kazuki Nakajima kiinnitti Toyotan autokunnan numero kahdeksan kiinni paalupaikkaan Le Mansin 24 tunnin ajon tämän vuoden kilpailun osalta. Autokuntaan kuuluu myös Fernando Alonso.

Le Mansin toiselle aika-ajopäivälle torstaille on ennustettu sateita, joten kuljettajat pyrkivät tekemään nopeat kierroksensa jo ensimmäisenä aika-ajopäivänä.

Nakajima ajoi paalupaikalle oikeuttaneen aikansa jo kaksituntisen session alkuvaiheessa, radan pinnan ollessa vielä lämmin ja auringon tarjotessa vielä hieman valoa.

Pimeyden laskettua talli keskittyi hakemaan tuntumaa yöajamiseen. Alonso sai ajoaikaa suorittaen kilpailuun vaadittavan pimeällä ajon.

Ainoana tehdastallina LMP1-luokassa ajava Toyota nappasi myös toisen lähtöruudun. SMP Racingin autokunta oli session kolmanneksi nopein. Jenson Buttonin tähdittämä toinen SMP Racingin auto oli seitsemäs.

GTE Pro -luokassa ajavan Ferrarin tehdaskuljettajan Toni Vilanderin autokunnan suoritus ei ollut paras mahdollinen. Suomalaisen, Antonio Giovinazzin ja Pipo Deranin muodostama AF Corsen auto oli luokassaan vasta 15:ksi nopein.

Tänään ajetaan vielä toiset aika-ajot. Kilpailu käynnistyy lauantaina kello 16 Suomen aikaa.