McLaren on näyttänyt punaista valoa Toro Rosson yritykselle napata juniorikuljettajansa Lando Norris F1-sarjaan. Samalla vireillä näyttäisivät olevan kauden ensimmäiset kuljettajapotkut.

Julkisuuteen levisi ennen Kanadan GP -viikonloppua tieto Brendon Hartleyn epävakaasta asemasta energiajuomatallissa. Tällä kaudella vain yhden MM-pisteen kerännyt uusiseelantilainen ei ole vakuuttanut suorituksillaan. Kestävyyskilpailuissa menestystä niittänyt entinen Red Bull -suojatti on ilmeisesti joutunut uusimpana kuljettajana Helmut Markon koirankoppiin.

Tuuliselle kuljettajanpaikalle Toro Rossolle Marko olisi hakenut täydennystä toisen tallin riveistä. Marko on käynyt eri lähteiden mukaan tiedusteluja F2-sarjassa tällä hetkellä ajavan Norrisin palkkaamisesta Pierre Gaslyn tallikaveriksi. McLaren oli kuitenkin kieltäytynyt lainaamasta kuljettajaansa muualle.

Viime kauden Euroopan F3 -sarjan mestarina Norris on viimeisin brittitallin junioriohjelmasta hioutumassa oleva timantti. 18-vuotiaan britin ensi kauden suunnitelmat ovat vielä hämärän peitossa. McLarenin kisakuskeina ajavat tällä kaudella Fernando Alonso ja Stoffel Vandoorne, jotka ovat vahvoilla jatkamaan tallissa myös ensi kaudella.