Muotibisneksessä miljardiomaisuuden tehnyt Lawrence Stroll maksoi ennen viime kautta Williamsille Autobildin mukaan yli 80 miljoonaa, jotta hänen poikansa Lance Stroll sai tallista kisakuskin paikan viime kaudeksi. Nykyisin 19-vuotiaan Strollin debyyttikausi ei ollut jättimenestys, nuorukaisen sijoituttua MM-sarjassa sijalle 12.

Kausi 2018 ei ole ollut yhtään sen helpompi. Kanadalainen on ajanut ainoan pistesijoituksensa Bakussa, kun hän ylitti maaliviivan kahdeksantena. Merkkejä paremmasta ei ole ollut nähtävissä, mutta isä Stroll uskoo poikansa ja tallin tulevaisuuteen.

– Kaikkea ei ole saatu vielä irti. Uskon Williamsiin ja uskon tähän tiimiin.

– Alkukausi on ollut tyly herätys, mutta toivon, että se alkaa saamaan ihmisistä parhaan terän esiin jatkossa. Se ei kuitenkaan tapahdu niin nopeasti kuin meistä kukaan varmastikaan toivoo. Emme silti ole lähdössä minnekään muualle, Stroll vakuuttaa poikansa tulevaisuuden puolesta Motorsportin haastattelussa.

– Auto ei ole viellä suorituskyvyltään vielä niin hyvä, missä sen pitäisi olla ja mitä toivoimme, teinikuskin isä arvioi.