Valtteri Bottaksen sopimus päättyy tähän kauteen Mercedeksen kanssa. Bottas kertoo, että hän todella haluaa jatkaa saksalaisvalmistajan riveissä myös jatkossa.

– Haluan jatkaa tässä tallissa ja toivottavasti pitkään, Bottas sanoi Autosportille.

Toistaiseksi ilman voittoa tällä kaudella oleva Bottas on esiintynyt erittäin vahvasti tällä kaudella. Azerbaidzhanissa suomalaisen voiton vei kisan lopussa sattunut rengasrikko. Hän uskoo saavansa jatkosopimuksen, jos otteet jatkuvat tällaisina.

– Se (jatkosopimus) on tavoitteeni. Kunhan jatkan tällaisia esityksiä, kun olen esittänyt tänä vuonna, sen pitäisi olla hoidossa.

Bottas sai viime kaudella ensimmäisen Mercedes-vuotensa jälkeen jälleen vuoden sopimuksen talliin. Nyt suomalainen haluaa sen muuttuvan.

– Minulla on ollut aina vuoden sopimuksia, joten haluaisin luonnollisesti tietää vähintään seuraavan kahden vuoden ajan, että mitä tulen tekemään, Bottas linjasi.

Lähde: F1i.com