Toto Wolff toivoo, että McLaren antaa aikaa Stoffel Vandoornelle kehittyä Formula 1:ssä.

Vandoornen otteet ovat olleet alakanttiin suuriin odotuksiin nähden, jotka belgialaisella oli hänen tullessa tallin kisakuljettajaksi viime kaudeksi. Vandoorne on niittänyt vahvasti menestystä alemmissa luokissa, joten Mercedes-pomo Wolff toivoo malttia F1:n kohdalla.

– Hän on yksi lahjakkaimmista kuljettajista varikolla. Hän voitti kaikki GP2:ssa ja tultuaan F1:een, kaikki sanoivat häntä uudeksi Sennaksi, Wolff sanoi belgialaiselle televisiokanavalle RTBF:lle.

Wolffin mukaan odotusten täyttäminen kestää aina aikansa.

– Odotukset ja vertailut ovat aina hankalia nuorelle kuljettajalle. Ne vievät oman aikansa. Hyvä esimerkki viime vuodesta on Valtteri Bottas, jolla oli hyvä startti kauteen, mutta sen jälkeen asiat eivät menneetkään niin hyvin, Wolff muistutti.

– Nyt hän (Bottas) on tullut esiin vahvasti. Minulla ei ole epäilystäkään, että Stoffelilla ei olisi älykkyyttä ja lahjakkuutta edistyä ja tulla erittäin hyväksi kuljettajaksi. Toivon, että hänelle annetaan siihen aikaa.

Lähde: The Checkered Flag