Internet sai viimeviikkoisesta Bakun GP -kisaviikonlopusta paljon irti. Meemejä syntyi kuin sieniä sateella.

Haastava katurata koetteli lukuisia kuljettajia. Max Verstappenin synkkä viikonloppu käynnistyi nihkeästi, kun hollantilainen täräytti Red Bullinsa seinään jo perjantaina. Autonsa vaurioita tutkivasta hollantilaisesta otettu kuva toimi aihiona suurelle meemikollaasille.

Kisaviikonlopun edetessä kuvaan lisättiin pikku hiljaa koko ajan uusia henkilöitä. Fernando Alonso aurinkotuolissaan ja Lewis Hamilton taivastelemassa epäonneaan ovat jo tuttua kauraa, mutta Baku esitteli maailmalle lisäksi pettyneet Romain Grosjeanin ja Valtteri Bottaksen sekä tuskastuneen Toto Wolffin. Heidän roolisuorituksensa kuvassa eivät jää lainkaan vähäpätöisiksi.

Katso kuva alta tai tästä.