Rallilegenda Sebastien Loebia ei kiinnosta hypätä Citroenin rallitallin pelastajaksi. Yhdeksänkertainen maailmanmestari ei koe motivaationsa olevan tarpeeksi korkealla tasolla täysimittaisen sarjan ajajaksi.

Citroen antoi ykköstykilleen Kris Meekelle kenkää viime viikolla kyllästyttyään miehen jatkuviin ulosajoihin. Loeb, joka kisaa tällä kaudella vuosien tauon jälkeen muutamissa rallikilpailuissa, oli ehdolla täyttämään Meeken jättämän aukon.

Ranskalainen katkaisi huhuilta kuitenkin siivet.

– Minä keskityn tällä hetkellä rallicrossin MM-sarjaan. Minulla ei ole motivaatiota ajaa täyttä sarjaa sekä siellä että rallin MM-sarjassa. Meeken katoaminen kuvioista ei muuta mitään, Loeb toteaa Autosportille.

Loeb on kuitenkin valmis auttamaan Citroenia esimerkiksi testien avulla. Näiden ajojen täytyy kuitenkin osua hänen omiin aikatauluihinsa

Loeb ajaa tällä kaudella vielä Espanjan MM-rallissa.