Jenson Button soimaa entisen työnantajansa McLarenin kaivaneen itse itselleen kuoppaa ennenaikaisilla kommenteillaan omasta suoritustasostaan. Britin mielestä puheissa olisi kannattanut säilyttää maltti.

Honda-yhteistyön aikana McLaren sysäsi toistuvasti heikon suoritustasonsa japanilaismerkin kontolle. Se pönkitti omaa egoaan toteamalla useaan otteeseen sillä olevan jopa sarjan paras auto, jonka suorituskykyä Honda vain rajoittaa.

Vaihdos Renaultini ei ole kuitenkaan nostanut takavuosien huipputallia kärkikamppailuun. Talli on jäljessä myös ranskalaismerkin ykköstallia Red Bullia, joten kehut oman auton erinomaisuudesta ovat paljastuneet.

Buttonin mielestä nämä puheet ovat vaurioittaneet tallin mainetta tällä kaudella.

– Oli kovaa puhetta väittää auton olevan parempi kuin Mercedeksen, Ferrarin ja Red Bullin kilpurit. Tämä kausi on osoittanut, etteivät puheet pitäneet paikkaansa. Mutta mikäli talli olisi pitänyt mölyt mahassaan, voisi McLaren intoilla nyt alkukauden olleen onnistunut, Button toteaa planetf1.comin mukaan.

McLaren on valmistajien sarjassa neljäntenä. Harppaus viime vuodesta on ollut upea, mutta kolme kärkitallia ovat suorituskyvyllisesti yhä reilusti edellä.