Portugalin MM-rallin perjantainen ajopäivä oli värikäs, sillä lukuiset kärkikuskit joutuivat jättämään kisan kesken. Ykkössija vaihtui peräti kuusi kertaa. Suomalaisista Teemu Suninen starttaa lauantain erikoiskokeisiin sijalta neljä ja Esapekka Lappi ajallisesti yhden pykälän kauempaa.

Pieksämäkeläisen Lapin mukaan perjantai oli yksi hänen ralliuransa vaativimmista päivistä olosuhteiden suhteen.

– Tänään oli yksi kovimmista iltapäivistä ikinä. Ei Argentiinassa eikä missään ole ollut noin rankkaa. Piti rutistaa ihan kaikkensa, että sai edes pidettyä ratin käsissä. Se löi välillä niin kovaa käsille. Paljon oli kiviä ja niitä kun väistelee, niin voi käydä mitä vaan, Lappi totesi MTV Sportin haastattelussa.

Lappi on kisaa johtavaa Thierry Neuvillea perässä 45,8 sekuntia.

– On iso ihme, että edes ollaan täällä asti. Suhteessa meillä taisi kuitenkin olla aika vähän ongelmia, kun katsoo mitä muille tapahtui, Lappi arvioi.

Portugalin MM-rallissa ajetaan lauantaina kuusi erikoiskoetta, joista ensimmäinen starttaa kello 11.06.