Force Indian Sergio Perez uskoo Red Bullin Max Verstappenin olevan hieman liian malttamaton.

Verstappenin kausi on käynnistynyt vaikeasti, sillä hän on tehnyt kohtalokkaan ajovirheen toistaiseksi jokaisessa kilpailussa. Kolmessa edellisessä kisassa hän on ajanut liian aggressiivisesti ohittaessaan tai puolustaessaan, mikä on johtanut kolariin ja keskeytykseen tai rangaistukseen.

Perez, joka itse kärsi aikanaan McLarenilla ajaessaan samanlaisista vaikeuksista kuin Verstappen nyt, ymmärtää Verstappenia. Tuolloin Pereziä pidettiin liian aggressiivisena kuljettajana.

– Aikani McLarenilla satutti minua. Olin niin turhautunut ja tein aivan liikaa virheitä, koska oli malttamaton, Perez sanoi Speed Weekille.

Perez uskoo Verstappenin kärsivän samasta ongelmasta ja hän sanoo ymmärtävänsä hollantilaisen yskän.

– Luulen Maxin olleen vain liian malttamaton viimeisissä kisoissa. Ymmärrän häntä kyllä hyvin. Hänen autonsa ei ole ollut yhtä hyvä kuin hän olisi toivonut, ja hän puskee liian lujaa.