Formuloiden hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton on ollut pitkään jo hänen tulevaisuuden suunnitelmiinsa liittyvän huhumyllyn keskellä. Nyt brittitähti valotti tavoitteitaan entistä selvemmin tuoreessa Youtube-haastattelussa.

Hamilton ja Toto Wolff keskustelivat yhteisestä historiaan Mercedeksen tallissa videolla, joka julkaistiin F1:n Youtube-kanavalla. Keskustelun lähtökohtana oli Hamiltonin 100 kisan virstanpylväs saksalaistallin riveissä.

Hamiltonin sopimus Mercedeksen kanssa on katkolla, mutta F1-mestari ja Wolff ovat puhuneet aiemmin lupaavaan sävyyn uudesta jatkopahvista. Mitään virallista vahvistusta englantilaisen jatkolle ei ole silti iemmin saatu.

Brittikuski paljasti tuoreen haastattelun mittaan kuitenkin useita vihjeitä tulevaisuudestaan autourheilun kuninkuusluokassa.

– Toiveeni tulevaisuudelle on, että Mercedes jatkaa kasvamistaan ja menestystään. Haluan todella viedä tämän tallin pisimmälle, missä se on koskaan ollut. Haluan olla mukana tässä tarinassa, jossa Mercedes on F1:n historian menestynein talli, Hamilton kertoi.

– Haluan puskea sen niin pitkälle kuin pystyn tämän kuljettajan urani aikana. Haluan sen menevän niin pitkälle, että kenelläkään kuljettajana kestäisi todella kauan saada se kiinni.

Katso video ylhäältä tai tästä linkistä.