Ratkaisiko Sebastian Vettelin nerokas vaikeneminen voiton Ferrarille?
Kuva: Getty Images
Mercedeksen tekninen johtaja James Allison analysoi tallin tuoreella videolla Bahrainin osakilpailua.
Kerroimme aiemmin Allisonin myöntäneen Mercedeksen nukkuneen onnensa ohi taistossa Ferraria ja Sebastian Vetteliä vastaan (uutinen). Katsojakysymysvetoisessa jälkipalaverissa Allison ilahtuu eräästä kysymyksestä, jossa mietitään vaikuttiko Vettelin oma toiminta Mercedeksen reagoimattomuuteen.
Mercedes odotti lähes kaikkien muiden tapaan Vettelin suuntaavan kisassa vielä toiselle varikkokäynnille. Saksalainen sinnitteli kuitenkin radalla loppuun saakka, ja etumatka riitti lopulta voittoon vajaan sekunnin erolla Valtteri Bottakseen.
Vettel piti renkaistaan hellää huolta, eikä hän sortunut raportoimaan niiden kunnosta tallille radion välityksellä. Tällä radiohiljaisuudella saattoi Allisonin mukaan lopulta olla suuri vaikutus voittoon.
Vettelin varikkokäyntiin luottaneet Bottas ja Hamilton eivät edes yrittäneet saada saksalaista kiinni, vaan he keskittyivät pitämään eron sopivana Vettelin varikkokäynnin suhteen ja säästelemään omia renkaitaan. Siitä syystä Ferrari sai edetä kisan kärjessä ilman painetta ja sitä kautta myös itse renkaitaan säästäen.
– Olimme liian hitaita reagoimaan siihen uhkaan, että Vettel pystyy ajamaan samoilla renkailla kisan maaliin saakka. Jos olisimme reagoineet nopeammin, olisimme voineet lyödä häntä vastaan enemmän painetta, mikä olisi varmaankin tuottanut erilaisen lopputuloksen, Allison pohtii jälkeenpäin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rallin MM-sarjaan palaava talli paljasti kuljettajansa
- Tässä ovat F1-kuskien palkat kaudella 2025 – kärjessä Max Verstappen ja Ferrari-kuskit
- Kalle Rovanperä jäi formulatesteissä jumboksi – tallipäällikkö paljasti syyn
- Kalle Rovanperälle heti takaisku formulatesteissä – näin suomalainen kommentoi asiaa
- Red Bull vahvisti jättiuutisen – yli 20 vuoden tarina päätökseensä
- Valtteri Bottas ei jäänyt lomailemaan – työt Cadillacilla alkoivat välittömästi
- Jättiyllätys: Tommi Mäkinen tekee paluun WRC-auton rattiin
- Red Bull jälleen suurten muutosten äärellä – Max Verstappenin luottomies lähtökuopissa
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”