© Kuva: Getty Images

Räikkönen ja Bottas pelastuivat kilpakumppaninsa inhottavalta perinteeltä – Räikkönen kommentoi tapausta hymyillen

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

Kolmanneksi Kiinan osakilpailussa ajanut Ferrarin Kimi Räikkönen pääsi ruiskuttelemaan kisan jälkeen kuohujuomaa yhdessä kisan voittajan Daniel Ricciardon kanssa. Formulafanit tiesivät, mikä edessä odotti.

Kujeileva australialainen on lanseerannut itselleen jo ilmiöksi muodostuneen voitonjuhlintatavan, ”shoeyn”. Nimensä mukaisesti siihen tarvitaan vain shampanjaa ja hikinen ajokenkä. Australialainen on laittanut juhlintatapaansa testaamaan lukuisia julkkiksia ja kollegoitaan palkintopallilla aiemmilla kerroilla.

Räikkösen ja Valtteri Bottaksen helpotukseksi sunnuntaina Ricciardo ei heille kenkää tarjonnut. Australialaiselta kysyttiin asiasta kisan jälkeen lehdistötilaisuudessa.

– Valitettavasti ruiskutin valtaosan shampanjastani juhliessani. Sen jälkeen sitä ei ollut enää paljon jäljellä. Kisamekaanikkoni oli myös prioriteettilistan kärjessä, hänelle piti jättää vähän. Tänään ei vain riittänyt, Ricciardo selitti.

Räikkösenkin mielipidettä kysyttiin.

– Olimme onnekkaita, Räikkönen totesi hymyn hiipiessä suomalaisen kasvoille.

– Ehkä ensi kerralla sitten. Se on etuoikeus, Ricciardo totesi myös hymyillen.

Katso video alta tai tästä.

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!