© Kuva: Getty Images

Nyt on jännää! Pistetilanne herkullisen avoin – näin jännittävää kaudenaloitusta ei ole ollut vuosiin

VOITTAAKO KIMI VAI BALTTERI?

• Koe se paikan päällä
• Touko-kesäkuussa: Espanja, Monaco, Ranska ja Itävalta

Formulapaketti alk. 899€, sis. lennot + 3 yötä hotellissa, kisaliput ja kuljetukset

F1-kauden kolmas osakilpailu Kiinassa tarjosi sarjan faneille melkoisen herkullisen spektaakkelin. Tapahtumarikkaan kilpailun lopputuloksilla oli myös suuri vaikutus MM-sarjan kannalta.

Kaksi ensimmäistä kisaa voittanut Sebastian Vettel joutui tyytymään kisassa vasta kahdeksanteen sijaan dramaattisten vaiheiden jälkeen. Saksalaisen kompuroidessa Mercedes-kuljettajiltakin voitto lipsahti sivu suun, mikä pelasti Vettelille vielä suhteellisen selvän piste-etumatkan.

Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas ottivat Vetteliä kuitenkin tuntuvasti kiinni. Kiinan GP:n onnistujiin kuuluivat myös palkintopallille ajaneet kisan voittaja Daniel Ricciardo sekä kolmanneksi sijoittunut Kimi Räikkönen, jotka saivat arvokkaita pisteitä Bahrainin GP:n pettymystensä jälkeen.

Kärkiviisikko on pisteissä 24 pisteen sisällä. Kaudesta on tulossa erittäin jännittävä, sillä voittotaistoon näyttäisi olevan saumaa jokaisella kolmen kärkitallin kuudella kuljettajalla.

Juuri tätä F1 on kaivannut!

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!

SEURAA MEITÄ MYÖS SOMESSA!
InstagramissaFacebookissa, Twitterissä
ja lisää Snapchatissa suomif1

VOITTAAKO KIMI VAI BALTTERI?

• Koe se paikan päällä
• Touko-kesäkuussa: Espanja, Monaco, Ranska ja Itävalta

Formulapaketti alk. 899€, sis. lennot + 3 yötä hotellissa, kisaliput ja kuljetukset