Mercedes-kuski Lewis Hamilton paljastaa, että Michael Schumacher oli yksi hänen suurimmista innoittajistaan, kun hän päätti siirtyä Mercedekselle.

Hamilton kertoo, että hän halusi saavuttaa jotain samanlaista kuin Schumacher aikanaan Ferrarilla.

– Rakastin sitä, kuinka Michael Schumacher meni Ferrarille ja nosti heidät menestymättömyydestä voittojen tielle. Se oli uskomatonta ja halusin itsekin tehdä jotain sellaista, Hamilton paljasta Daily Expressin mukaan.

Hamilton sanoo nähneensä mahdollisuuden Mercedeksessä samanlaiselle tarinalle.

– Olin tehnyt jo kaikkeni McLarenilla ja näin Mercedeksen vauvana, joka alkoi kasvaa. Halusin olla osa sitä.

Brittikuskin päätöstä pidettiin riskinä, mutta Hamilton on kirjauttanut nimiinsä jo kolme maailmanmestaruutta Mercedeksellä.

– Ihmiset näkivät sen isona riskinä, mutta minä olen riskinottaja ja se on jännitävää.