Kilpakumppaninsa runtelemaksi joutunut Sebastian Vettel: ”Näin voisi sattua, vaikka olisi ajanut 300 kisaa”
Kuva: Getty Images
Red Bullin Max Verstappenin aggressiivisen ohitusliikkeen myötä kolarin uhriksi Kiinan GP:ssä joutunut Ferrarin Sebastian Vettel ei ollut vihainen kisansa maksaneesta tilanteesta.
Entinen F1-mestari ymmärsi, mitä Verstappen yritti. Itsekin useissa tiukoissa formularatojen taisteluissa osallisena ollut saksalainen kertoi Sky Sportsille Shanghain kolarin olevan vain tavallinen työtapaturma.
– Odotin hänen tulevan aikaisemmin ja jätin hänelle hieman tilaa. Minulla ei ollut tarkoitus vastustaa sitä [ohitusta] ollenkaan. Hän teki virheen ja sitä sattuu.
Ferrari-tähdeltä tiedusteltiin, tulisiko nuoren Verstappenin rauhoittaa ajamistaan. Vettel ei kuitenkaan tuominnut hollantilaisen ajotyyliä.
– Näin voisi sattua, vaikka olisi ajanut 300 kisaa. On muistettava, että meillä on todella vähän aikaa tehdä liikkeitä ja säätöjä näissä autoissa. Nämä asiat on tietenkin pidettävä viime kädessä mielessä, Vettel mietiskeli.
– On vain varottava, ettei törmää. Jos häneltä olisi lähtenyt vaikka etusiipi tai puhjennut rengas, peli olisi ollut pelattu meille kummallekin. Olimme onnekkaita. Näin se vain menee, saksalainen tuumasi.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rallin MM-sarjaan palaava talli paljasti kuljettajansa
- Tässä ovat F1-kuskien palkat kaudella 2025 – kärjessä Max Verstappen ja Ferrari-kuskit
- Kalle Rovanperä jäi formulatesteissä jumboksi – tallipäällikkö paljasti syyn
- Kalle Rovanperälle heti takaisku formulatesteissä – näin suomalainen kommentoi asiaa
- Red Bull vahvisti jättiuutisen – yli 20 vuoden tarina päätökseensä
- Valtteri Bottas ei jäänyt lomailemaan – työt Cadillacilla alkoivat välittömästi
- Jättiyllätys: Tommi Mäkinen tekee paluun WRC-auton rattiin
- Red Bull jälleen suurten muutosten äärellä – Max Verstappenin luottomies lähtökuopissa
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”