Neljän täydellisen dominointivuoden jälkeen voisi luulla, että Mercedeksen ylivoimaan alkaisi löytyä jo vähitellen vastalääke. Toiveet siitä näyttävät tällä hetkellä olevan täysin turhat.

On ihmisluonnolle tyypillistä, että liian pitkät valtakaudet alkavat lopulta kääntyä hallitsijaa vastaan. Tuskin kovi moni pistäisi pahakseen, mikäli jokin muu talli onnistuisi tänä vuonna Hopeanuolen vallankahvasta suistamaan.

Herkimmät puhuvat jopa Mercedeksen tekevän hallaa koko F1-sarjan maineelle.

Herkimmät puhuvat jopa Mercedeksen tekevän hallaa koko F1-sarjan maineelle. Ketä jaksaa kiinnosta enää kilpasarja, jonka voittaja on lähtökohtaisesti selvillä jo ennen starttia?

Kritisoijilla on hyvä pointti, mutta he unohtavat asian toisen puolen: jotain Mercedeksellä on tehty oikeinkin, jotta nyt nähtävänä tilanteeseen on päästy.

Suurena autonvalmistajana tallilta ei puutu resursseja, puhutaan sitten rahasta tai tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Mutta toimivan kilpaorganisaation pyörittäminen kysyy myös muita avuja. Eikä ole syytä unohtaa, että takaa-ajettavan ja edelläkävijän rooli on aina haastavampi kuin perässähiihtäjän.

Mercedes on noussut F1-maailman huipulle tinkimättömän työnteon ja uurastuksen ansiosta. Sen vuoksi tallille kaiken menestyksen suokin. Ja sitten kun joku heidät lopulta onnistuu nujertamaan, on voitto sitäkin makeampi.