F1-sarja on tuonut julki jälleen yhden uudistuksen fanejaan viihdyttääkseen. Kauden avauskisan jälkimainingeissa kansalle esiteltiin ”Power ranking”, kuskit analyyttisesti parhausjärjestykseen laittava lista.

Sarjan asiantuntijaryhmä tulkitsee jokaisen kuljettajan suorituksen suhteuttaen sen käytössä olevaan kalustoon. Näin ollen erinomainen suoritus joukon keskivaiheilla voi olla arvokkaampi kuin voitto. Näin on asian laita avausrankingin perusteella, sillä ykköseksi nostetaan Haasin Kevin Magnussen.

Tanskalaiskuljettaja ajoi kieltämättä upeasti. Hän oli kiinni peräti neljännessä sijassa, kunnes tallin mekaanikoiden mokailu pakoti hänet keskeyttämään huonosti kiinnitetyn renkaan vuoksi.

Kimi Räikkönen on listalla sijalla neljä, saaden osakseen runsaasti kehuja kaudenavauksestaan.

– Räikkönen on harvoin pystynyt lyömään tallikaverinsa Sebastian Vettelin, mutta Melbournessa Jäämies oli selvästi niskan päällä. Suomalainen oli nopeampi ja tyytyväisempi Ferrari-kuski harjoituksissa ja aika-ajoissa, ja hän olisi varmasti sijoittunut Ferrareista paremmin myös kisassa, jos Vettel ei olisi päässyt hyötymään virtuaalisesta turva-autosta, arviossa kehutaan.

Kisan voittaja Vettel oli arviossa vasta sijalla kymmenen. Syy alhaiseen sijoitukseen on käänteinen Räikköseen: tappio tallikaverille.

Formula 1

@F1
Brand new for 2018: the #F1PowerRankings

A team of experts has rated the performance of all drivers in Australia - taking machinery out of the equation. Find out more >> f1.com/AUS-Rankings

Do you agree though?